maanantai 28. tammikuuta 2013

Irtiottoja

Ei mitään ihmeempää kerrottavaa. Elämä pyörii koulun ja työharjoittelun ohella. Sit kun on energiaa ja aikaa käyn salilla. Nyt aijon kyllä aloittaa kunnolla käymään salilla, kun saatiin viime viikolla salitreeni päivitettyä mieluisekseni.





Otsikoinnista johdatellen niihin irtiottoihin.

Kuten oon aiemminkin paasannut, haluan hiljalleen kääntyä terveellisimpiin elämäntapoihin ja valita niitä minulle parempia vaihtoehtoja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita mitään oikomatonta porkkanadiettiä tai herkuista totaalikieltäytymistä. Välillä tietenkin tykkään testata ja koetella itseäni, miten jaksaisin olla viikon paastolla tai pussikeitoilla, mutta yläkäsitteenä pyrin parempaan omaan hyvinvointiini.

Normaaliin elämään, myös siihen terveellisempäänkin, kuuluu pieniä irtiottoja ajoittain, 1-2x kuussa on mulle passelli (tämä ei siis sisällytä, et kaloreiden puitteissa voin myös toisinaan ostaa suklaapatukan proteiinpatukan sijaan).

Ihminen on kuitenkin niin samperin monimutkainen otus, että vaikka olen hyvin päättänyt ja  sisäistänyt, että ensi viikonloppuna saan luvan kanssa irrotella, kunhan palaan heti maanantaina ruotuun, niin kuuppa huutaa apua.

"....Syönkö vaan salaattia koko päivän, jotta voin sit dokata margariittoja koko illan?".
"....jos vedän vaan porkkanaa krapulapäivänä tai lähden sit illalla oksupoksuolotilassa väkisin lenkille".

EIeiei.





Hirmuinen taistelu piti käydä oman kuuppansa kanssa, miten edetä bailailun huumassa. Sovin, että la-su saat pistää niin ranttaliksi (pienellä kohtuudella kuitenkin), kunhan ma ollaan takaisin ruodussa+ muistat vetää tarpeeksi vettä ja lopettaa, kun silti tuntuu (niin alkoholin kuin mättöilyn kanssa).

La-su aikana hujahti häränpihvi ranskalaisilla, ruisleipää, fetasalaattia, viinaa, viiniä, mansikkamargariittoja, smirnoffice, muutama caipiroska, fisushotti, sipsiä, suklaata, pizzaa ja Hesen tortilla-ateria 6x nugetilla ja muutamalla sipulirenkaalla(?) + paaljon punaista majoneesia.  HUI!

Mutta ruotuun ollaan palattu ja fiilis hyvä. Mä tein sen.

Maanantai on aina se vaikein päivä. Kun sen on päässyt yli, loppu viikko on helpompaa.










Ja tänään on muistettava syödä hyvin (ei mitään kaameita kalorivajeita), juoda hyvin (keho puhdistuu) ja syödä kuitupitoista sapuskaa (vatsa toimii). Huomenna sitten mahdollisesti uskallaudun illalla salille kokeileen uutta treeniohjelmaani.

Elämä täytyy muistaa elääkin.

kuvat tylsimyksenä Instagramista (as u all can see).

2 kommenttia:

  1. "..Syönkö vaan salaattia koko päivän, jotta voin sit dokata margariittoja koko illan?"." lause joka pisti ekana silmään :D
    Sä oot ihanan tunnollisesti ja yksityiskohtasesti jaksanut selostaa noi ohjeet ja niist kyl on varmast jollekki hyötyy!

    VastaaPoista