perjantai 23. maaliskuuta 2012

Savinaamio + eteerinen öljy

Tänä aamuna aloitin päiväni lakkaamalla kynteni pinkeiksi ja muutenkin pikkuhuollolla. Toi kevättalvinen ilma kun ei tee kynsinauhoille ja käsille hyvää (=extrakosteutus).

Mut tänään tein myös pitkästä aikaa savinaamion. Olen ostanut hyvinvointiliikkeestä pussin savea, mikä maksoi ihan muutaman kymmenen euroa. Toi pussi säilyy mulla varmaan monta vuotta vaikka tekisin joka viikko naamion.

aamutukka ennen suihkua


Ostin siis pussin hienorakeista vihreää savea, josta itse sit väsään naamion. Savi on tarkoitettu ulkoiseen käyttöön (!!) esimerkiksi kasvoille, keholle tai hiuksille tarkoitettuna naamiona. Savi energisoi, vahvistaa ja korjaa ihoa sekä päästää ihoon tärkeitä mineraaleja ja hivenaineita. Savi myös syväpuhdistaa.

Laitan astiaan (lasiin) n.1-2tl savijauhetta ja sekoitan n. puolet samaa määrää vettä mukaan. Riippuen minkälaisen koostumuksen naamiostani haluan. Itse sekoitan mukaan usein 1-3tippaa eteeristäöljyä tehostamaan naamion vaikutusta.



Eteerisiä öljyjä löytyy monia erilaisia ja jokainen öljy vaikuttaa erilailla eri asioihin. Täältä ja täältä löytyy ohjeita eri eteeristen öljyjen käyttöön.  Eteeriset öljyt vaikuttavat niin hajuaistin kautta kuin iholle imeytyessään (kaksinkertainen vaikutus). Eteerinen öljy on luontainen, kasveista tuotettu öljy. Tarkempia tietoja löytyy yllämainituista linkeistä ja muutenkin googlesta. Itseltä löytyy tällä hetkellä laventelia ja sitruunaa öljynä. 100%ruusuöljyn haluaisin, mut ne maksaa ihan törkeesti (n.60-80e pikku pullo), joten taidan viel kitkutella noilla. Tänään laitoin sitruunaa, joka piristää ja energisoi.

Tämän jälkeen naamio kasvoille ja vaikuttamaan. Kunnes naamio on kuivunut, se huuhdellaan hellästi haalealla vedellä pois. Kannattaa kaikkien naamioiden jälkeen puhdistaa iho kasvovedellä, että kaikki rippeet lähtevät pois. Muista myös naamion jälkeen kosteutus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti