maanantai 11. kesäkuuta 2012

Merefestit Ugissa

Perjantaina lähdin ajaan synnyinkaupunkiini Uuteenkaupunkiin, jossa vanhemmat vielä asustavat. Tiedossa oli vuosittaiset Merenfestit, eli kesän avajaismarkkinat meren läheisyydessä.

Ennen Merefestit oli suuri, koko kylän yhteinen tapahtuma. Nyt Merefestit on pienimuotoiset markkinat, jossa myydän samaa krääsää. Ajattelin,että tämä on ollut joku "lapsuuden" muistikuva, mutta moni aikuinenkin ja vanhempi on maininnut samaa, että moiset festit ovat vuosi vuodelta vaan huononneet.

Tekihän tänäkin vuonna sateinen ja pilvinen sää varmasti asiansa ihmiskatoon, mutta epäilen, et samantapaiset surkeat juhlat ne muutoinkin olisivat olleet. Ennen kojut ylettyivät kook rannan pituudelta, molemmin puolin. Nyt vaan pieniosa rannan vierustasta on täynnä kojuja. Kojut ovat surkeita ja samankaltaisia. Samoja "ukimurteeilla" maalattuja t-paitoja ja kuteita on jokatoisessa kojussa, samat rihkamat (jotka ei muuten oo 10-vuoden sisään muuttuneet minnekään) ja halppislippikset, lakua myydään liian monessa kojussa ja aitoja, omaperäisiä käsityöläiskojuja on liian vähän.

Rahat säästyi, sillä itse en ostanut mitään (en olis edes ottanut mitään vastaan ilmaiseksikaan!) ja äiti osti muutaman hassun toffe-karkin. Eipä muutkaan näyttäneet kanniskelevan ostoksia tai muutoinkaan seisseet kojujen luonna osto-hengessä, joten kovin tuottoisia nuo markkinat eivät varmaankaan olleet.

Yleinen kännäys-juhlanhan tuo ukilaisilla ja sen ympärillä oleville pikkukunnille on. Baarit täyttyy iltapäivästä jo niin, ettei sisään meinaa päästä. Itse en myöskään perusta kyseisen kylän baareille paljoakaan. Missään ei ole tarpeeksi istumapaikkoja, vaikka potentiaalia moiselle olisi. Kaikenlisäksi baaritiskin takana oleva väki vittuilee alituisesti. Seisoin yhden siiderin verran tiskillä tuona yhtenä iltana, koska missään muualla ei ollut tilaa. Paikassa oli kiva "tiski"/puureunus, joka reunusti melkein koko tilan, mutta sinne ei päässyt, kun tila oli täytetty massiivisilla pöydillä ja tuoleilla. Ei siinä mitään normitilanteessa, mutta jos tiedetään,että paikka tulee oleen tupaten täynnä ihmisiä moisten markkinoiden aikana, niin eikö pieni looginen ideiointi olisi ollut fiksua(?). Massiiviset huonekalut muualle ja helppoja, tilaihmetuoleja joka paikkaan.
Siinä sitten kun jouduin seisoon tiskillä, niin baaritarjoilijat vittuilivat, että olen tiellä ja se haittaa heitä. Siis mitä vittua! Lähden tästä heti, jos olisitte jotenkin tehneet tästä tilasta asiakas- että tarjoilijatoimivan tilan! Ja mitä asiakaspalvelua! Tätä nyt osasinkin odottaa Uudeltakaupungilta!
Aiempina vuosina tarjoilijat ovat vittuilleet, kun olen kysynyt jotain perusdrinkkiä, että "ei semmosia täällä juoda" (esim. henkilökunta ei tiennyt, mikä on cosmopolitan tai perus kelkka!), ja jouduin tilaamaan siiderin. Sit kun hain itse jostain netin perus drinkkilistalta ohjeet cosmopolitaniin, niin sain sen muovimukissa!! Kaikki drinkit tulivat luukulta muovimukissa! Millaisen kuvan se antaa kyseisestä paikasta!? (=huonon).

Merefestejä ei ole pahemmin mainostettu, eikä turistit osaa tulla kyseiseen tapahtumaan kuten aiemmin. Ennen oli flaiereita ja mainoksia ympäriämpäri nettiä ja sanomalehtiä. Nyt ensimmäsien kerran pääsin koketuksiin Merefestien mainoksiin, kun tulin kaupungin rajojen sisäpuolelle ja tienvarressa oli keltainen muovipussintapainen mainos kyseisestä tapahtumasta. Edes lähikunnissa ei moisia mainoksia ollut! Netistä et meinaa löytää tapahtumasta mitään tietoa, ja sekin pienitieto on melko kepoisesti esitetty.

Tais olla taas viimeinen Merefesti mulle. Moinen kylä kuihtuu kyllä pian kasaan, varsinkin jos moinen ala-arvoinen toiminta jatkuu. RIP Uki.

Toivon vaan,että vanhemmat muutaisivat pois tuolta syrjäseudulta, jotta ei sitäkään vähää tarvitse siellä käydä.

2 kommenttia:

  1. :D :D joo ja siskoni yritti ostaa ärrältä parkkikiekkoa, jota myyjä ei olisi myynyt, kun Ukissa ei tarvita parkkikiekkoo :D :D

    VastaaPoista
  2. Joo,kato ei tarvi ukin ulkopuolelle lähteekään xD

    VastaaPoista