perjantai 18. toukokuuta 2012

MethodDraine Detox

Tällä MethodDraine Detox kuurilla olin tossa keväällä maaliskuun aikoihin ja siitä hieman kerroin täällä.

kuva

Silloin en ollut perehtynyt kuuriin ja sen normeihin, joten tein kuurin omilla säänöillä (söin mitä huvitti, viimeisillä viikoilla jätin kahvin).
Nyt aijon toteuttaa kuurin  sääntöjen mukaan. Säännöt ovat aika rankat, mutta haluaisinkin kaikki limat, hiivat ja muut kuona-aineet kesäksi pois kehosta. Jotta kuuri onnistuisi luentavasti, aijon suunnitella safkavaihtoehtoja tarkoin.

kuva

Kuurin aikana on kiellettyjä; maitotuoteet, kahvi, mustatee, valkoiset jauhot ja viljat, sokeri, keinotekoiset makeutusaineet, hunaja, energiajuomat(!), virvoitusjuomat(!), voita, margariinia(kaikki kovat rasvat), punainen liha (myös kana) ja alkoholi.

Jos heikkoo tulee oleen, niin kana on parempi vaihtoehto kun muu liha ja tällasia sovellutuksia voi tehdä.

Kuurin aikana suositeltavia; vesi, vihreätee, kalaa, palkokasveja (pavut, soija, linssi), öljyt, marjoja ja hedelmiä, gluteenittomia viljoja (riisiä, tattaria, hirsiä)

kuva

 Aijon ostaa samaisen pullon, joka sekoitetaan 1,5l vettä, kuten viime kerrallakin. Nyt ajattelin alkaa keräileen ruokaohjeita ylös, mitä kaikkea voisin tuona 20 päivänä syödä.
Mul on miljoona kasvisreseptiä, joita oon aina halunnut kokeilla, ja nyt siihen olis parempi kun hyvä mahdollisuus.

Eli vähintään 20 (mieluiten jopa tuplasti) kuurin sallimia reseptejä, kiitos!

Mera information här.

2 kommenttia:

  1. "limat" kuuluu kehoon, jos ne ei kuuluis, luonto olisi tehnyt limanpoistosysteemin :/

    VastaaPoista
  2. "Limat" kuuluu kehoon, mut keholle tekee äärettömän hyvää saada ne limat pois toisinaan pois kehosta. Ja samalla kun lähtee kaikki ne huonotkin ainesosat, kuten hiiva, kaasut, nikotiini, alkoholi ja päästöt. Eikä tää kuuri ota kaikkia "limoja" mun kehosta pois, vaan säästää ja aktivoi ne hyvät.
    Ja noilla "limoilla" tarkoitin maitotuotteiden aiheuttamaa limaa, kuten tuotteen markkinoija esitteessä sanoo; "Maitotuotteita ei suositella, koska niiden takia kerääntyvä lima haittaa kehon puhdistumista."

    VastaaPoista